Italian liittyminen toiseen maailmansotaan

Benito Mussolini, 10. kesäkuuta 1940, ilmoittaa sodan julistuksesta Palazzo Venezian parvekkeelta Roomassa

1. syyskuuta 1939 Saksan Puolaan hyökännyt hallituksen päämies Benito Mussolini julisti Saksan kanssa tehdystä liittoumasopimuksesta huolimatta Italian ei-sodattomuuden . Italian liittyminen toiseen maailmansotaan tapahtui muodollisilla ja diplomaattisilla toimilla vasta yhdeksän kuukauden kuluttua, 10. kesäkuuta 1940 , ja Mussolini itse ilmoitti sen kuuluisalla puheella Palazzo Venezian parvekkeelta.. Yhdeksän kuukauden toiminnallisen epävarmuuden aikana Duce, joka oli vaikuttunut häikäisevistä saksalaisista voitoista, mutta oli tietoinen Italian vakavasta sotilaallisesta valmistautumattomuudesta, pysyi pitkään epäilevänä eri vaihtoehtojen välillä, toisinaan ristiriidassa toistensa kanssa, värähteleen uskollisuuden ja ystävyyden välillä. Adolf Hitler , halu luopua tukahduttavasta liitostaan, halu taktiseen ja strategiseen riippumattomuuteen, halu saada helppoja voittoja taistelukentällä ja halu olla vaaka eurooppalaisen diplomatian shakkilaudalla.

Tausta

Kitka Ranskan kanssa ja lähentyminen Saksaan

Ranskan Italian-suurlähettiläs André François-Poncet

Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop tapasi 28. lokakuuta 1938 Roomassa Benito Mussolinin ja Italian ulkoministerin Galeazzo Cianon . ^[1] Haastattelun aikana Ribbentrop puhui mahdollisesta liittoutumasopimuksesta Saksan ja Italian välillä väittäen, että ehkä kolmen tai neljän vuoden sisällä aseellinen yhteenotto Ranskaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan ​​olisi väistämätön. ^[2] Mussolinin moniin kysymyksiin Saksan ulkoministeri selitti, että brittien ja ranskalaisten välillä on liitto, jotka alkavat aseistautua yhteen, että Neuvostoliiton ja ranskalaisten välillä on keskinäinen avunantosopimus, jonka Amerikan Yhdysvallat teki . he eivät pystyneet puuttumaan ensimmäisessä persoonassa ja että Saksalla oli erinomaiset välit Japanin kanssa , ja päätellen, että "kaikki dynamisimme voidaan suunnata länsimaisia ​​demokratioita vastaan. Tämä on perimmäinen syy, miksi Saksa ehdottaa sopimusta ja pitää sitä nyt oikea-aikaisena. ^[3]

Duce ei vaikuttanut vakuuttuneelta ja alkoi viivytellä, mutta Ribbentrop kiinnitti hänen huomionsa toteamalla, että Välimeri annettaisiin Adolf Hitlerin aikeissa täydellisen Italian vallan alle, ja lisäsi, että Italia oli aiemmin osoittanut ystävyytensä Saksaa kohtaan. ja että nyt oli "Italian vuoro käyttää hyväkseen Saksan apua". ^[3] Hitlerin tavoitteena, käsittäen Rooman puolellaan olevan strategisen merkityksen, oli vähentää mahdollisten vihollisten määrää tulevassa sodassa, mikä estää Italian mahdollisen lähentymisen Ranskaan ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, mikä olisi merkinnyt paluuta vanha ensimmäisen maailmansodan linjausja merisaartoon, joka oli auttanut kukistamaan William II : n Saksan valtakunnan . Ribbentropin, Mussolinin ja Cianon tapaaminen päättyi kuitenkin hetkelliseen umpikujaan.

Vuoden 1938 Münchenin konferenssin jälkeen Ranska oli muodostanut yhteyden Italiaan ja lähettänyt yhden suurlähettiläistään André François-Poncetin henkilönä Roomaan , ja Mussolini uskoi voivansa hyödyntää hyvien suhteiden aikaa esittääkseen kolme pyyntöä italialaisten erityistilanne Tunisiassa , joidenkin paikkojen saaminen Suezin kanavan yhtiön hallitukseen ja järjestely Djiboutin kaupunkiin , joka oli ainoa olemassa olevan rautatien terminaali Addis Abebaan , tuolloin pääkaupunkiin . Italian Itä-Afrikasta . ^[4] Ainakin kevääseen astiItse asiassa vuonna 1940 Ducen tavoitteisiin ei kuulunut eurooppalaisten alueiden valloitus. ^[5]

23. marraskuuta 1938 Britannian pääministeri Neville Chamberlain ja hänen ulkoministerinsä Lord Halifax matkustivat Pariisiin ja viimeistelivät Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välisen sotilaallisen yhteistyön yksityiskohdat, kun taas Italian ja Ranskan väliset suhteet alkoivat huonontua. Seuraavana 30. marraskuuta Fasci and Corporations -kamarissa pitämässään puheessa ulkoministeri Ciano piti puheen, jonka aikana hän keskeytti italialaisten irredenttien väitteisiin viitaten Nizza! , Savoy! , Korsika!, lähti noin kolmekymmentä edustajaa. Tuolloin diplomaattigallerialla oli paikalla myös Ranskan suurlähettiläs André François-Poncet, joka oli saapunut Roomaan vain viikko sitten. Samanlainen mielenosoitus järjestettiin samana päivänä Piazza di Monte Citoriolla , jossa sata mielenosoittajaa huusi samoja hurrauksia. ^[6]

Näennäisestä spontaanisuudesta huolimatta nämä olivat Ciano ja Achille Staracen järjestämiä aloitteita , jotka pyysivät paljon enemmän kuin Mussolinin kolme pyyntöä ja teeskentelivät sitten olevansa tyytyväisiä neuvotteluilla saavutettuun vähäiseen ^[7] , olivat järjestäneet mielenosoitukset tehdäkseen vaikutuksen François- Poncet, joka itse asiassa ilmoitti välittömästi Parisille tapauksesta. ^[8] Sitten Ranskan hallitus määräsi hänet pyytämään selityksiä ja päätyi siihen tulokseen, että jos näin olisi, tuleva sota Italiaa vastaan ​​olisi väistämätön. ^[9] Samana iltana Fasismin suurneuvoston istunnon aikanaMussolini kuitenkin vetäytyi oikeussalissa tapahtuneesta, koska Italia oli äskettäin palauttanut hyvät suhteet Ranskaan ja että mielenosoitus oli toteutettu hänen tietämättään. ^[6]

2. joulukuuta 1938 François-Poncet kysyi Cianolta, voisivatko kansanedustajien huudot edustaa Italian ulkopolitiikan suuntauksia ja uskooko Italia edelleen vuoden 1935 Ranskan ja Italian välisen sopimuksen olevan voimassa . ^[10] Ciano naamioi isyysään tapahtuneella ja vastasi, että hallitus ei voinut ottaa vastuuta yksittäisten henkilöiden lausunnoista, mutta hän piti niitä selkeänä yhteisen kansallisen tunteen hälytyskellona ja että se oli hänen mukaansa toivottavaa. lausunto, vuoden 1935 sopimuksen tarkistus ^[4]Tällaisten epämukavien vastausten edessä Ranska alkoi odottaa Italian hyökkäystä. Armeijan johtajien mielialaa Alppien toisella puolella leimasi kuitenkin optimismi: kenraali Henri Giraud itse asiassa totesi, että mikä tahansa konflikti olisi ranskalaisille joukkoille "yksinkertaista kävelyä Po-tasangolla", kun taas muut upseerit puhuivat armeijasta. toiminta "yhtä helppoa kuin veitsen työntäminen voihun." ^[11] Ranskan pääministeri Édouard Daladier tiukensi kantaansa Italiaa kohtaan ja ilmoitti, ettei hän koskaan antaisi periksi ulkomaisille vaatimuksille, mikä myös katosi toiveen hyväksyä Ducen kolme pyyntöä Tunisiasta, Suezista ja Djiboutista. Ranskan kenraali esikunta,Vuonna 1931 hän oli laatinut suunnitelmat sotilaallisesta hyökkäyksestä Italiaan, laajentaen niitä vuosina 1935 , 1937 ja 1938 , mutta kenraali Alphonse Georges huomautti, että Italiaa vastaan ​​ei olisi voitu ryhtyä toimiin, jos Saksa uhkaisi Ranskaa. ^[11]

Mussolini päätti 2. tammikuuta 1939 liittyä italialais-saksaiseen sopimukseen ja ilmoitti sitoutumisensa Ribbentropille. ^[12] Cianon mukaan Duce oli vakuuttunut hyväksymään Saksan ehdotuksen, koska Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan välillä on todistettu sotilaallinen liitto, Ranskan hallituksen vihamielinen suuntautuminen Italiaa kohtaan ja Amerikan yhdysvaltojen epäselvä asenne . säilytti tiukan aseman, mutta kuka olisi valmis toimittamaan Lontooseen ja Pariisiin aseistusta. ^[13] Seuraavana 26. tammikuuta marsalkka Pietro Badoglio, toistaen edellisenä vuonna piirretyn Mussolinin linjan, hän raportoi kenraalin esikunnalle kaksi päivää aiemmin Ducen kanssa tekemänsä haastattelun sisällöstä, jonka aikana "hallituksen päämies ilmoitti minulle, että hän aikoo Ranskaa vastaan ​​nostetuissa vaateissa Korsikasta, Nizzasta ja Savoiasta. Nämä ovat yksilöiden tekemiä aloitteita, jotka eivät sovi hänen toimintasuunnitelmaansa. Hän kertoi myös minulle, ettei hän aio esittää kysymyksiä alueellisista siirroista Ranskaan, koska hän on vakuuttunut siitä, ettei se voi tehdä niin: siksi hän asettaisi itsensä tilanteeseen joko peruuttaakseen mahdollisen pyynnön (ja tämä ei olisi arvokasta) tai käydä sotaa (ja tämä ei ole hänen tarkoituksensa)". ^[14] Vuoden 1935 Etiopian sodan eteen tehdyt ponnistelut- 36 ja Espanjan sisällissodan tukeminen 1936 - 39 olivat aiheuttaneet Italialle poikkeuksellisia kustannuksia, jotka yhdistettynä teollisuuden rajalliseen tuotantokapasiteettiin, uudelleenaseistamisen hitauuteen ja armeijan huonoon valmisteluun pakottivat Ducen ilmoittamaan Fasismin suurneuvostolle 4. helmikuuta 1939, että maa ei voinut osallistua uuteen konfliktiin ennen vuotta 1943 . ^[15]

Terässopimuksen allekirjoittaminen

Terässopimuksen allekirjoittaminen Italian ja Saksan välillä 22. toukokuuta 1939

22. toukokuuta 1939 Italia ja Saksa, joita edustivat ulkoministerit Ciano ja Ribbentrop, konkretisoivat edellisen vuoden Saksan ehdotuksen ja allekirjoittivat Berliinissä puolustus-hyökkäysliiton, jonka Mussolini oli alun perin ajatellut kastaa verisopimusta , mutta jota hän oli silloin varovaisemmin kutsunut Terässopimukseksi. Sopimuksen tekstissä määrättiin, että molemmat sopimuspuolet olivat velvollisia antamaan toisilleen poliittista ja diplomaattista apua kansainvälisissä tilanteissa, jotka vaarantavat niiden elintärkeät edut. Tämä apu olisi ulotettu myös sotilassuunnitelmaan, jos sota syttyisi. Maat sitoutuivat myös neuvottelemaan jatkuvasti kansainvälisistä kysymyksistä ja olemaan allekirjoittamatta rauhansopimuksia konfliktien sattuessa erikseen. ^[16]

Muutama päivä aiemmin Ciano oli tavannut Ribbentropin selventääkseen joitain sopimuksen kohtia ennen sen allekirjoittamista. Erityisesti italialainen puoli, joka oli tietoinen sotilaallisesta valmistautumattomuudestaan, halusi vakuutuksen siitä, ettei saksalaisilla ollut aikomusta aloittaa uutta Euroopan sotaa pian. Ministeri Ribbentrop rauhoitteli Cianoa sanomalla, että "Saksa on vakuuttunut rauhanajan tarpeesta, jonka pitäisi olla vähintään 4 tai 5 vuotta" ^[17] ja että erimielisyydet Puolan kanssa Gdanskin käytävän hallinnasta tasoittuvat. "sovittelun tiellä". Koska vakuutus siitä, ettei aseellista selkkausta ole neljään tai viiteen vuoteen, johti vuoteen 1943 tai 1944ja siksi samaan aikaan Mussolinin 4. helmikuuta 1939 tekemän ennusteen kanssa olla sotilaallisesti valmis vuoteen 1943, Duce antoi lopullisen suostumuksensa liiton allekirjoittamiseen. ^[17] Vittorio Emanuele III jatkoi Mussolinin päätöksestä huolimatta saksalaisvastaisten tunteidensa ilmaisemista ja seuraavana 25. toukokuuta, kun Ciano palasi Berliinistä, hän kommentoi, että "saksalaiset ovat kohteliaita ja ehkä palvelevia niin kauan kuin he tarvitsevat meitä . Mutta ensimmäisellä tilaisuudella ne roistot, joita he ovat, paljastavat itsensä. ^[18]

Duce oli mukana laatimassa 27.-30. toukokuuta Hitlerille osoitettua tekstiä, joka jäi sittemmin historiaan Cavalleron muistomerkkinä sen hänelle kesäkuun alussa luovuttaneen kenraalin nimestä , jossa joitakin italialaisia ​​tulkintoja äskettäin allekirjoitettu sopimus lisättiin. Tarkemmin sanottuna Mussolini, vaikka hän piti väistämättömänä tulevaa "sotaa plutokraattisten ja siksi itsekkäästi konservatiivisten kansojen ja väkirikkaiden ja köyhien kansojen välillä", toisti, että Italia ja Saksa tarvitsevat "vähintään kolme vuotta kestävän rauhanajan" saadakseen päätökseen sotilaallinen valmistautuminen ja että mahdollinen sotayritys olisi voinut onnistua vasta vuodesta 1943 alkaen. ^[19]Seuraavana 12. elokuuta Galeazzo Ciano meni Berghofiin , lähellä Berchtesgadenia , haastattelemaan Hitleriä. Jälkimmäinen Gdanskin käytävästä puhuessaan harkitsi mahdollista aseellista yhteenottoa, joka rajoittuisi Saksaan ja Puolaan, jos Varsova olisi kieltäytynyt saksalaisten ehdottamista neuvotteluista ja täsmensi, että hänen hallussaan olevien tietojen mukaan Pariisi tai Lontoo eivät puutu asiaan. Lisäksi Saksan liittokansleri vihjasi meneillään oleviin salaisiin neuvotteluihin Neuvostoliiton kanssa liittoutumisesta . Ciano muisti, että se oli määritelty terässopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä, antaa muutaman vuoden kulua ennen kuin ryhtyi sotatoimiin, mutta Führer keskeytti hänet sanoen, että "hän odottaa niitä sen mukaan, mitä oli sovittu". Mutta Puolan provokaatiot ja tilanteen paheneminen "olivat" tehneet Saksan toimista kiireellisiksi. Toiminta, joka ei kuitenkaan aiheuta yleistä ristiriitaa ». ^[20]

Hitler kysyi 25. elokuuta Italian hallituksen päämieheltä, mitä keinoja ja mitä raaka-aineita hän tarvitsee voidakseen osallistua mahdolliseen uuteen sotaan. Toivoen, että maa vapautettaisiin siitä, Duce vastasi 26. elokuuta erittäin pitkällä luettelolla, joka oli tarkoituksella epänormaali ja mahdoton täyttää, niin liioiteltu, että Galeazzo Ciano määritteli sen "kuten tappaa härän". ^[21] Luettelo - lempinimeltään Molybdeeniluettelo , koska tätä materiaalia tarvitaan 600 tonnia - sisälsi öljyä , terästä , lyijyäja lukuisia muita materiaaleja, yhteensä lähes seitsemäntoista miljoonaa tonnia tarvikkeita ja täsmensi, että ilman tällaisten tarvikkeiden välitöntä vastaanottamista Italia ei voisi osallistua uuteen sotaan. ^[22] Huolimatta epäilystä, että Mussolini pettää häntä, Führer vastasi ymmärtävänsä Italian epävarman tilanteen ja että hän voisi lähettää pienen osan materiaalista, mutta hänen oli mahdotonta täyttää täysin paikallisia pyyntöjämme. ^[21]

Saksa lähetti Puolalle 30. elokuuta uhkavaatimuksen Gdanskin käytävän myymiseksi ja Puola määräsi yleisen mobilisoinnin. Seuraavana aamuna, vaikka tilanne olikin jo epätoivoinen, Mussolini tarjoutui sovittelemaan Hitleriä, jotta Puola antaisi Danzigin rauhanomaisesti Saksalle, mutta Britannian ulkoministeri Halifax vastasi, ettei tällaista ratkaisua voida hyväksyä. Kuultuaan uutisen Duce ehdotti saman päivän iltapäivällä Ranskalle ja Yhdistyneelle kuningaskunnalle konferenssia seuraavaksi 5. syyskuuta, "jotka "tarkasteltiin niitä Versailles'n sopimuksen lausekkeita, jotka häiritsevät eurooppalaista elämää". ^[23]

Mussolini oli jo aiemmin yrittänyt ohjata tilannetta diplomaattisen ratkaisun sänkyyn. Ciano totesi päiväkirjassaan useaan otteeseen, että Duce "on sitä mieltä, että kaikkien muiden valtojen, mukaan lukien meidän, liittouma voisi hillitä germaanien laajentumista"; ^[24] "Duce [...] korostaa rauhanpolitiikan tarvetta"; ^[25] "[...] voisimme keskustella Führerin kanssa ehdotuksen tekemisestä kansainväliseksi konferenssiksi"; ^[26] "Duce on erittäin kiinnostunut siitä, että todistan saksalaisille [...], että sodan aloittaminen nyt olisi hulluutta [...] Mussolinilla on aina mielessä ajatus kansainvälisestä konferenssista"; ^[27]"Duce [...] suosittelee jälleen muistuttamaan saksalaisia, että konfliktia Puolan kanssa on vältettävä [...] Duce puhui lämpimästi ja varauksetta rauhan tarpeesta"; ^[28] "Näen Ducen taas. Äärimmäinen yritys: ehdottaa konferenssia 5. syyskuuta Ranskalle ja Englannille”; ^[29] "[...] mainitsemme Berliinissä konferenssin mahdollisuuden". ^[30] Elokuun 31. päivän illalla Mussolinille kuitenkin ilmoitettiin, että Lontoo oli katkaissut yhteydet Italian kanssa. ^[29]

Sodan puhkeaminen Euroopassa

Sotattomuuden valinta

Saksan joukot 1. syyskuuta 1939 poistavat rajamuurin Saksan ja Puolan välillä

Syyskuun 1. päivän aamunkoitteessa Saksan asevoimat , jotka käyttivät Gleiwitzin tapausta casus bellinä , aloittivat kampanjan Puolassa ylittäen rajan Varsovan suuntaan. Mussolini, joka allekirjoitti liiton Valtakunnan kanssa vain kolme kuukautta aiemmin, joutui valinnan eteen, ryhtyäkö Hitlerin rinnalle vai ei. Saatuaan tiedon Saksan hyökkäyksestä ja tietoisena Italian valmistautumattomuudesta Duce soitti saman päivän aamuna välittömästi Italian Berliinin-suurlähettiläälle Bernardo Attolicolle ja pyysi, että Hitler lähettäisi hänelle sähkeen vapauttaakseen hänet sopimuksen velvoitteista . ., jotta se ei mene petturiksi yleisen mielipiteen silmissä. ^[31]

Führer vastasi välittömästi, erittäin kohteliaasti hyväksyen Italian kannan ilman ongelmia ja sanoi, että hän kiitti Mussolinia hänen moraalisesta ja poliittisesta tuestaan ​​ja vakuutti hänelle, ettei hän odottanut Italian sotilaallista tukea. ^[31] Tätä sähkettä, jonka tarkoituksena oli todennäköisesti rangaista italialaisesta molybdeeniluettelon pilkkaamisesta , ei kuitenkaan julkaissut mikään valtakunnan sanomalehti, eikä sitä lähetetty radiossa, mikä aiheutti myöhemmin Saksan yleisessä mielipiteessä kasvavaa vihamielisyyttä italialaisia ​​kohtaan. , joita pidetään epäluotettavina ja sopimuksen pettureina . ^[32]Galeazzo Ciano kertoi, että Mussolini, joka havaitsi tämän kasvavan vastenmielisyyden, kertoi jälleen 10. maaliskuuta 1940 Ribbentropille olevansa "erittäin kiitollinen Führerille sähkeestä, jossa hän ilmoitti, ettei hän tarvitse Italian sotilaallista apua kampanjaan Puolaa vastaan." , Mutta olisi ollut parempi, jos tämä sähke olisi julkaistu myös Saksassa. ^[33]

Koska Duce ei voinut valita puolueettomuutta, jotta hän ei pettäisi ystävyyttään Hitlerin kanssa, ministerineuvoston kokouksessa klo 15.00 1. syyskuuta 1939 Duce ilmoitti virallisesti ei-sotavastaisen kannan . ^[34] Saksan epäonnistuminen neuvottelemaan Italiaa ennen Puolan hyökkäystä ja ennen 23. elokuuta 1939 Saksan ja Neuvostoliiton välisen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen allekirjoittamista , mutta italialaisen tulkinnan mukaan saksalaiset rikkoivat sopimusta. Terässopimuksen tekstissä määrätty neuvotteluvelvoite näiden kahden maan välillä , mikä antaa Mussolinille mahdollisuuden julistaa, ettei se ole sotaa rikkomatta muodollisesti allekirjoitettuja sopimuksia.

Mussolini esitti 2. syyskuuta uudelleen idean kansainvälisestä konferenssista: yllättäen Hitler vastasi ilmoittamalla olevansa valmis pysäyttämään Saksan etenemisen ja puuttumaan rauhankonferenssiin, jossa Saksa, Italia, Ranska, Yhdistynyt kuningaskunta, Puola ja Neuvostoliitto osallistuisi. Britit asettivat kuitenkin pakolliseksi ehdoksi, että saksalaiset hylkäävät välittömästi edellisenä päivänä miehittämät Puolan alueet. Galeazzo Ciano kertoi päiväkirjassaan, että "ei ole meidän tehtävämme antaa Hitlerille sellaisia ​​neuvoja, jotka hylkäävät ne päättäväisesti ja kenties suuttuneena. Sanon tämän Halifaxille, kahdelle suurlähettiläälle ja Ducelle ja lopuksi soitan Berliiniin, että elleivät saksalaiset toisin neuvo, lopetamme keskustelun. Viimeinen toivon valo on sammunut." ^[30]Historioitsija Renzo De Felicen mukaan : "Täten ensimmäisten tuntien aikana 2. ja 3. syyskuuta, ehkä enemmän kuin saksalaisten periksiantamattomuuden tuntien aikana, englantilaisen periksiantamattomuuden partaalla [...], italialaisen sovittelun laiva haaksirikkoutui" . ^[35] Syyskuun 3. päivänä Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat sodan Saksalle Puolan kanssa tehdyn liittoutuman perusteella. Syyskuun 10. päivänä suurlähettiläs Bernardo Attolico viittasi Hitlerin ja Mussolinin väliseen sopimukseen Italian ei-välittömästä liittymisestä sotaan ja Hitlerin vahvistussähkeeseen, että Valtakunnassa "suuret kansanjoukot, jotka eivät olleet tietoisia siitä, mitä oli tapahtunut, alkavat jo osoittaa kasvavan vihamielisyyden merkkejä. Sanat petos ja väärä valaistus esiintyvät usein ». ^[36]

Seuraavana 24. syyskuuta, vahvistaen Italian valmistautumattomuuden, sotateollisuuden yleiskomissaariaatti tutki asevoimien valmiustason ja sai kenraalin esikunnalta vastauksena, että Regia Aeronautica pystyisi ennakoimattomia tapahtumia lukuun ottamatta kattamaan riittävästi. oma puute vuoden 1942 puoliväliin mennessä, kuninkaallinen laivasto vuoden 1943 lopussa ja kuninkaallinen armeija vuoden 1944 lopussa. ^[37] Lisäksi Italian taloutta vahingoitti vakavasti Yhdysvaltojen asettama laivaston saarto Saksan kivihiilen viennille. kuningaskunta ja Ranska syksyllä 1939 ^[38] ja sorron lain soveltaminen, jossa määrättiin, että Lontoo ja Pariisi eivät voi vain hyökätä vihollisen laivaliikenteeseen, vaan myös hallita neutraalia (tai ei-sotaa) laivaliikennettä ja takavarikoida neutraaleja (tai ei-sodallisia) tavaroita ja aluksia vihollisvaltiolta tai sinne päin. Elokuusta joulukuuhun 1939 britit itse asiassa pysäyttivät 847 italialaista kauppa- ja matkustaja-alusta Gibraltarilla ja Suezissa eri tekosyillä (luku nousi sitten 1 347 laivaan 25. toukokuuta 1940), mikä hidasti vakavasti minkä tahansa tavaraliikenteen Välimerellä , aiheuttaen vakavaa vahinkoa kansalliselle tuottavuudelle ja huonontaen Rooman ja Lontoon suhteita. ^[39]

Iso-Britannia ilmoitti talven aikana olevansa valmis myymään hiiltä Italialle, mutta Lontoon yksipuolisesti vahvistamaan hintaan ilman toimitusajoja ja sillä ehdolla, että Italia toimittaa raskaita aseita Yhdistyneelle kuningaskunnalle ja Ranskalle. ^[40]Koska tällaisen ehdotuksen hyväksyminen olisi johtanut Italian ja Saksan välisten suhteiden romahtamiseen ja Hitlerin varmaan reaktioon, Galeazzo Ciano ilmoitti Italian hallituksen kieltäytymisestä. Anglo-ranskalaisen merisaarron aiheuttama krooninen hiilen ja tarvikkeiden puute heikensi kuitenkin voimakkaasti kansallista vakautta ja vaaransi maan taloudellisen tukehtumisen. Saksa puuttui asiaan ja toimitti Italialle tarvittavan hiilen ja teki sen siten entistä riippuvaisemmaksi Berliinistä, vaikka toimitus olikin hyvin hidasta, koska merisaarron kiertämiseksi sen oli välttämättä tapahduttava rautateitse Brennerin solalta . Perustarpeiden osalta Italia puolestaan ​​korvasi osittainhyväksyttiin Etiopian sodan aikana . ^[41] Italian Itä-Afrikan kohtuuttomat käyttökustannukset yhdistettynä sen vähäisiin tuloihin paljasti kuitenkin, että valtakunnan valloitus oli ollut enemmän taakka kuin hyöty valtion kassaan. ^[42] Mitä tulee henkilöresursseihin, italialaiset joukot olivat valmistautumattomia kaikilta osin: huolimatta Mussolinin kerskailemista "kahdeksasta miljoonasta pistimestä", suurinta osaa italialaissotilaista ei motivoi mikään viha brittejä ja ranskalaisia ​​kohtaan. Heitä ei koulutettu tiettyihin käyttötarkoituksiin, kuten linnoitettuihin töihin tai lentoliikenteeseen, ja ammusten, moottoriajoneuvojen ja sopivien vaatteiden puute oli kroonista. ^[43]

Duce, joka oli tietoinen saksalaisten kasvavasta vihamielisyydestä italialaisia ​​kohtaan, ^[32] pelkäsi voittajan Hitlerin mahdollista kostoa ja kysyi itseltään, mikä kohtalo Führerin olisi Saksan voiton sattuessa. varattu Italialle, jos tämä olisi kiertänyt liittolaisensa velvollisuuksia. ^[44] Kenraali Emilio Faldella itse asiassa todisti, että "mitä enemmän Saksan voiton mahdollisuus näkyi, sitä enemmän Mussolini pelkäsi Hitlerin kostoa". ^[45] Alto Adigen kysymys painoi tilannetta, Italian alueen alue, jota asuttavat pääasiassa saksan kielen ja kulttuurin asukkaat ja jota Hitler olisi voinut käyttää hyväksi casus bellinä rajojen loukkaamattomuudesta huolimatta yleissaksalaisessa näkökulmassa yhdistääkseen kaikki maan väestöt. germaanien syntyperää liittämään tuon alueen Valtakuntaan ja hyökätäkseen sotilaallisesti Pohjois-Italiaan. ^[46]Itse asiassa Ducea kosketti jopa ajatus, että oli parempi vaihtaa puolta ja asettua anglo-ranskalaisten puolelle. Itse asiassa 30. syyskuuta 1939 hän viittasi sodan kannalta välttämättömien polttoainevarastojen niukkuuteen, että ilman näitä varastoja ei olisi ollut mahdollista tehdä yhteistyötä "joko ryhmän A tai ryhmän B kanssa", mikä viittaa siihen, että ainakaan teoreettisen mukaisesti Duce ei sulkenut pois a priori liittoumien käänteistä. ^[47] Tilanteesta peloissaan, saksalaisia ​​kohtaan epäluuloisena ja heidän mahdollisesta laskeutumisestaan ​​niemimaalle huolestuneena Mussolini määräsi seuraavana 21. marraskuuta Vallo Alpino del Littorion puolustuslaajennuksen myös Valtakunnan rajalle huolimatta liittoutumasta Italia ja Saksa luovatVallo Alpino Etelä-Tirolissa . Ennätysajassa voimakkaasti linnoitettu alue sai sitten paikallisen väestön lempinimen "Linea non mi fido" ilmeisellä ironisella viittauksella Siegfried-linjaan . ^[48]

Ei-sodattomuuden ongelma

Saksan sodan lippu ja Italian lippu lentävät yhdessä

Puolan kampanjan tulokset , joita leimasi sarja saksalaisten vaikuttavia ja salamannopeita voittoja, olivat ristiriidassa Italian sotattomuustilanteen kanssa, mikä implisiittisesti korosti Mussolinin koko hallituksensa ajan harjoittaman militaristisen politiikan epäonnistumista ja antoi ei voida hyväksyä vaikutelmaa, että Italiaa voitaisiin pitää kansainvälisesti heikkona, merkityksettömänä, toissijaisena tai pelkurimaisena maana. ^[49]

Duce oli itse asiassa vakuuttunut siitä, että omasta sotilaallisesta riittämättömyydestämme huolimatta Italia ei olisi voinut pidättyä sodasta. Niin kutsutun salaisen muistutuksen 328 31. maaliskuuta 1940 ^{[N 1] [50]} mukaan Italia ei itse asiassa voinut pysyä ei-sodattomana "luomatta roolistaan, ilman hylkäämistä, alentamatta itseään maan tasolle. Sveitsi kerrottuna kymmenellä". Ongelma ei Mussolinin mukaan muodostunut sen päättämisestä, osallistuuko maa konfliktiin vai ei, "koska Italia ei voi muuta kuin osallistua sotaan, on vain kysymys milloin ja miten: kysymys on viivytyksestä niin kauan kuin mahdollista. niin kauan kuin mahdollista, kunnian ja arvokkuuden mukaisesti, osallistumisemme sotaan ». ^[49]Samassa tekstissä Duce palasi pohtimaan, onko suositeltavaa irtisanoa terässopimus ja asettua Lontoon puolelle, ja jos se luovuttaisi aseita ja matkatavaroita ranskalais-brittiläisille, se ei välttyisi välittömältä sodalta Saksaa vastaan. yhteentörmäys valtakunnan kanssa on tuhoisempi mahdollisuus kuin konflikti Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa. ^[49]

Tästä huolimatta Mussolini itse kantoi nyt heikkoa toivetta saada tilanne vielä takaisin diplomaattisten neuvottelujen kulkuun, koska hän uskoi, että eräänlainen 1938 Münchenin konferenssin toisto oli mahdollista .. Muutaman kuukauden ajan Duce oli epävarma kolmen mahdollisen välillä. vaihtoehdot : ^[51] toimii sovittelijana saksalaisten ja englantilais-ranskalaisten välisessä sovittelussa saadakseen jonkinlaisen palkinnon kaikilta tai ota riski ja mene sotaan Saksan rinnalla (mutta vain silloin, kun jälkimmäinen olisi ollut yksi askel pois lopullisesta voitosta) tai käydä eräänlaista rinnakkaista sotaaSaksaan, täysin autonomisena Hitleristä ja rajoitetuilla ja yksinomaan italialaisilla tavoitteilla, mikä olisi antanut hänelle mahdollisuuden istua voittajien pöydässä ja kerätä voittoja vähällä vaivalla, ja hänen olisi ollut pakko siemailla käytettävissä olevia harvoja resursseja ^[52] . ja kasvoja menettämättä. ^[53]

Hylkättyään ensimmäisen hypoteesin, koska Hitlerin neuvottelupyynnöt oli hylätty, Mussolini kääntyi sitten toiseen ja kolmanteen, todellisuudessa läheisesti toisiinsa, kypsyessään tämän vakaumuksen ainakin 3. tammikuuta 1940, kun hän kirjoitti kirjeen Führerille. ilmoittaa hänelle, että Italia osallistuisi konfliktiin, mutta vain sillä hetkellä, kun se katsottiin edullisimmaksi: ^[54] ei liian aikaisin välttääkseen uuvuttavan sodan, eikä liian myöhään saada se aikaan. ^[55]Samassa kirjeessä Mussolini osoitti kuitenkin jälleen epäröivänsä, vaikka hän oli sitoutunut menemään sotaan, ja vastusti Hitleriä rauhanomaisen ratkaisun löytämisessä Pariisin ja Lontoon kanssa, koska "hän ei ole varma, pystyykö hän tuomaan ranskalais-englantia. liittolaisia ​​ilman uhrauksia, jotka ovat suhteettomia tavoitteisiin nähden ». ^[56] 10. maaliskuuta 1940 tapaamisen jälkeen Saksan ulkoministeri Ribbentropin kanssa Duce vahvisti tämän linjan, mikä käy ilmi hänen ja Claretta Petaccin kanssa käymän puhelinkeskustelun sisällöstä, jonka Special Reserved Servicen pikakirjoittajat sieppasivat. ^{[N 2]}Mussolini puhui puhelussa Italian mahdollisesta osallistumisesta sotaan väistämättömänä tosiasiana, mutta ei kuitenkaan täsmentänyt miten ja milloin. ^[57]

Epäilykset siitä, mitä tehdä

Mussolini ja Hitler vuonna 1940

18. maaliskuuta Mussolini ja Hitler tapasivat Brennerin solalla haastattelussa . Galeazzo Cianon mukaan Ducen tavoitteena oli saada Führer luopumaan maahyökkäyksestä Länsi-Eurooppaa vastaan. ^[58] Kokous sen sijaan päättyi Saksan liittokanslerin hyvin pitkään monologiin, jolloin Duce tuskin avasi suunsa. Maaliskuun ja huhtikuun välisenä aikana Hitler tehosti psykologista painostustaan ​​Mussoliniin, kun taas Saksan vastainen rintama näytti romahtavan germaanien voittojen tiiviissä sarjassa. Valtakunnan asevoimat, jotka toteuttavat tehokasta Blitzkrieg -taktiikkaa , voittivat Tanskan (9. huhtikuuta), Norjan(9. huhtikuuta–10. kesäkuuta), Alankomaissa (10.–17. toukokuuta), Luxemburgissa (10. toukokuuta), Belgiassa (10.–28. toukokuuta) ja aloitti hyökkäyksen Ranskaa vastaan . Kenraali Paolo Puntonin mukaan Italian sotilasjohtajat suunnittelivat "Ranskan likvidaatiota kesäkuuhun mennessä ja Englannin heinäkuuhun mennessä". Häikäisevät saksalaiset voitot yhdistettynä brittien ja ranskalaisten myöhäisiin ja tehotteisiin reaktioihin ^[59]sai italialaiset pysymään hengitystä pidätellen, kaikki enemmän tai vähemmän tietoisina siitä, että Euroopan ja Italian kohtalo riippuisi konfliktista, ja aiheutti Mussolinissa joukon ristiriitaisia ​​reaktioita, jotka "hänen luonteensa tyypillisin ylä- ja alamäkiin" jatkoivat päällekkäisyyttä, jolloin hän ei kyennyt tekemään päätöstä, jonka hän tiesi tehtävänsä, mutta jota hän yritti paeta. ^[60] Niille, jotka kysyivät häneltä mielipidettä mahdollisuudesta, että Italia pysyisi konfliktin ulkopuolella, Mussolini, viitaten Saksan noina kuukausina meneillään olevaan hyökkäykseen, vastasi, että: "Jos britit ja ranskalaiset pitävät iskun, he pitävät iskun. saa meidät maksamaan ei kerran, vaan kaksikymmentä kertaa, Etiopia , Espanja ja Albania saavat meidät maksamaan kaiken takaisin korkoineen."^[61]

Huhtikuun 28. päivänä paavi Pius XII lähetti herttualle viestin vakuuttaakseen hänet pysymään poissa konfliktista. Galeazzo Ciano totesi viestiin viitaten päiväkirjaansa, että: "Mussolinin vastaanotto oli kylmä, skeptinen, sarkastinen". ^[62] Toukokuun 6. päivänä kuningas Vittorio Emanuele III viittasi "vielä erittäin heikkoon sotakoneistoon" neuvoi olemaan ryhtymättä sotaan ja suositteli, että Duce pysyisi sota-asemassa mahdollisimman pitkään. ^[63]Samaan aikaan eurooppalainen diplomatia työskenteli lujasti estääkseen Mussolinia ottamasta kentälle Saksan rinnalla: vaikka Italia ei ollut valmistautunut, hänen panoksensa oli vaarassa taivuttaa Ranskan vastarintaa ja aiheuttaa suuria vaikeuksia myös Yhdistyneelle kuningaskunnalle . Toukokuun 14. päivänä Ranskan vaatimuksesta Amerikan yhdysvaltojen presidentti Franklin Delano Roosevelt lähetti Ducelle sovittelevan viestin, neljännen tammikuun jälkeen, saadakseen hänet luopumaan sotaan. Kaksi päivää myöhemmin myös Britannian pääministeri Winston Churchillhän seurasi esimerkkiä, mutta tinkimättömämmällä viestillä, jossa hän varoitti, että Yhdistynyt kuningaskunta ei karkaisisi taistelua, olipa taistelun lopputulos mikä tahansa. Toukokuun 26. päivänä Rooseveltin viides viesti Ducelle lähetettiin. ^[64]

Kaikki Mussolinin vastaukset vahvistivat, että hän halusi pysyä uskollisena liitolle Saksan kanssa ja sen sisältämille "kunniavelvollisuuksille", mutta yksityisesti hän ei ollut vielä saanut varmuutta siitä, mitä tehdä. ^[65] Puhuessaan jatkuvasti sodasta Galeazzo Cianon ja hänen muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa ^[66] ja ollessaan syvästi vaikuttuneita Saksan menestyksestä ainakin 27.-28. toukokuuta asti (jos ei oteta huomioon kolmen armeijan alisihteerin äkillistä koolle kutsumista aamulla 10. toukokuuta) ei näytä siltä, ​​että asevoimien päälliköiden kanssa käytyjen neuvottelujen määrä olisi lisääntynyt, eikä mikään viittaa väliintuloon lyhyellä aikavälillä. ^[67]

Vaikka ranskalaiset odottivat saksalaisten jalkaväen hidasta etenemistä Belgian läpi tai korkeintaan epätodennäköistä etuhyökkäystä Maginot-linjan linnoituksia vastaan , noin 2 500 saksalaista panssarivaunua saapui salamannopeasti Ranskaan Ardennien metsän läpi. Alue on mäkinen, jolle on ominaista syvät alueet. laaksot ja tiheät pensaat, joita Paris piti siihen asti täysin sopimattomina tankkien ylittämiseen. Tällaisen loistavan taktisen toiminnan yllätystä seurasi Ranskan asevoimien nopea ja täydellinen romahdus, mikä johti Italian sotilasjohtajien keskuuteen vakaumukseen, että Yhdistynyt kuningaskuntahän ei olisi voinut kohdata Saksan hyökkäystä yksin ja että hänen olisi ollut pakko päästä sovintoon Berliinin kanssa ja että Yhdysvalloilla ei olisi tahtoa eikä aikaa osallistua suoraan konfliktiin, koska he eivät olleet edes pelastaakseen Ranskan ja käyttääkseen sitä sillanpäänä Euroopan mantereella. ^[68] Lisäksi enemmistö Yhdysvaltain yleisestä mielipiteestä vastusti sotaa, ja vuoden 1940 presidentinvaaleissa kampanjoinut Franklin Delano Roosevelt ei voinut olla ottamatta tätä huomioon. ^[69]

OVRA :n johtaja Guido Leto järjesti välinpitämättömyyksien , luottamuksellisten tietojen ja puhelinkuuntelun keräämisen italialaisten sotaa kohtaan tuntemien tunteiden selvittämiseksi luodakseen todellisuutta mahdollisimman lähellä olevan poikkileikkauksen. Duce, joka kysyi täydellisen kuvan tilanteesta. ^[70]Näiden raporttien mukaan "informaattorimme osoittivat ensin satunnaisesti, sitten suuremmalla taajuudella ja amplitudilla pelontilaa - joka levisi nopeasti - että Saksa oli kyennyt lopettamaan kauhean pelin erittäin loistavasti ja yksinään. ja että näin ollen me - vaikkakin ideologiset liittolaiset - olisimme menettäneet kaiken hyödyn siitä, mitä se oli saanut kansallisista pyrkimyksistämme. Että meidän varovaisuutemme vuoksi - josta vastuu annettiin Mussolinille - olisimme kenties myös joutuneet saksalaisten rankaisemiseen ja että siksi, jos vielä ajoissa, oli välttämätöntä edetä ja mennä välittömästi sotaan. . ^[71]Leto lisäsi lisäksi, että "hyvin harvat äänet, eivätkä todellakaan poliitikot kahdelta vastakkaiselta puolelta ja hyvin heikoilla kaikuilla maassa, nousivat varoittelemaan tilanteen aiheuttamia kauheita tuntemattomia". ^[71]

Siksi tässä ilmapiirissä jopa Mussolini oli vakuuttunut siitä, että Italia voisi "saapua myöhään", koska yleinen mielipide ^[72] oli, että Yhdistyneellä kuningaskunnalla oli päivänsä luetut ja että sodan loppu oli nyt lähellä. ^[73] Kuninkaan ja Pietro Badoglion vastustus , joka johtui kuninkaallisen armeijan valmistautumattomuudesta ja Saksan voitoista Ranskassa järkevästä arvioinnista, ei hyödyttänyt mitään. ^[74] Suvereeni korosti myös USA:n mahdollisen aseellisen väliintulon merkitystä konfliktissa, joka olisi ollut lukuisten tuntemattomien ennakkoedustaja. ^[75] Kruununprinssi Umberto di Savoia oli samaa mieltä. Galeazzo Ciano kirjoitti päiväkirjaansa: "Näen Piemonten prinssin. Hän on erittäin Saksan vastainen ja on vakuuttunut tarpeesta pysyä puolueettomana. Skeptinen, vaikuttavan skeptinen armeijan todellisista mahdollisuuksista aseistukseen nykyisessä, hänen mielestään säälittävässä tilanteessa. ^[76]

Mussolinin mukaan Saksan nopeat voitot olivat kuitenkin sodan lähestyvän lopun ennakkoedustaja, jolle Italian asevoimien todellinen riittämättömyys sai nyt merkityksettömän merkityksen. ^[77] Sen lisäksi, että hän pelkäsi, että Italia ei saisi mitään hyötyä tulevasta rauhankonferenssista, jos konflikti päättyisi ennen meidän väliintuloamme, ^[61] Mussolinissa syntyi vakaumus, että hän tarvitsi "vain kourallisen kuolleita" ^[78] . pystyvät istumaan voittajien pöytään ja saamaan osan voitoista ilman, että tarvitaan sotaan valmistautunutta ja riittävästi varusteltua armeijaa, joka loppukevään 1940 yleisen mielipiteen mukaan ^[59]se kestäisi vain muutaman viikon ja jonka kohtalo oli jo kirjoitettu Saksan hyväksi. ^{[75] [79]}

Italian liittyminen sotaan

Viimeisimmät sovitteluyritykset

Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt

Toukokuun lopussa, päivinä, jolloin saksalaiset voittivat Dunkerquen taistelun englantilais-ranskalaisia ​​vastaan ​​ja Belgian kuningas Leopold III allekirjoitti maansa antautumisen, Duce oli vakuuttunut siitä, että hän oli ollut "suotuisin hetki". tammikuuta, ja sillä oli ratkaiseva käänne väliintuloon: 26. päivänä hän sai Führeriltä kirjeen, jossa häntä kehotettiin puuttumaan asiaan, ja samaan aikaan Italian Berliinin-suurlähettilään Dino Alfierin Roomaan lähettämän raportin . oli seurannut Bernardo Attolicoa keskustelussa Hermann Göringin kanssa. Jälkimmäinen oli ehdottanut, että Italia osallistuisi sotaan, kun saksalaiset olivat "likvidoineet englantilais-ranskalais-belgialaisen taskun", mikä tilanne oli juuri noina päivinä. Molemmat tekivät voimakkaan vaikutuksen diktaattoriin, niin paljon, että Ciano totesi päiväkirjaansa, että Mussolini "aikoo kirjoittaa Hitlerille kirjeen, jossa hän ilmoittaa puuttumisestaan ​​kesäkuun toiselle vuosikymmenelle". Jokainen viikko Saksan voiton laajuuden edessä saattoi olla ratkaiseva sodan päättymisen kannalta, ja Mussolinin mukaan Italiaa ei voitu löytää aseista. ^[80]

Ison-Britannian pääministeri Winston Churchill oli samana päivänä äärimmäisessä yrityksessään estää Italian osallistuminen konfliktiin ranskalaisen kollegansa Paul Reynaudin kanssa lähettänyt sopimusluonnoksen Yhdysvaltain presidentille Franklin Delano Rooseveltille . , joka jälkimmäisen olisi myöhemmin lähetettävä Ducelle. Tämän asiakirjan mukaan, joka säilytettiin Lontoon kansallisarkistossa nimellä Suggested Approach to Signor Mussolini , Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska olettivat Saksan lopullisen voiton ja pyysivät Mussolinia hillitsemään Hitlerin tulevia pyyntöjä. ^[81]Erityisesti tämän ehdotetun sopimuksen mukaan Lontoo ja Pariisi lupasivat olla aloittamatta neuvotteluja Hitlerin kanssa, jos tämä ei hyväksy Ducea tulevaan rauhankonferenssiin, vaikka Italia ei osallistunut konfliktiin, samassa asemassa kuin Hitlerin kanssa. sotaa.. ^[81]

Lisäksi Churchill ja Reynaud sitoutuivat olemaan estämättä Italian vaatimuksia sodan lopussa (joka sisälsi tuolloin pääasiassa Gibraltarin kansainvälistymisen , Italian osallistumisen Suezin kanavan valvontaan ja ranskankielisiin aluehankintoihin Afrikka ).. ^[81] Mussolinin olisi kuitenkin vastineeksi pitänyt taata, ettei hän myöhemmin lisää omia vaatimuksiaan, hänen olisi pitänyt suojella Lontoota ja Pariisia hillitsemällä Hitlerin voittajan vaatimuksia, hänen olisi pitänyt peruuttaa sotaamattomuus ja julistaa puolueettomuus .Italian ja hänen olisi pitänyt säilyttää tämä puolueettomuus koko konfliktin ajan. Roosevelt vakuutti henkilökohtaisesti tämän sopimuksen noudattamisen tulevaisuudessa. ^[82] Toukokuun 27. päivänä Yhdysvaltojen Rooman-suurlähettiläs William Phillips toi Galeazzo Cianolle Mussolinille osoitetun kirjeen, jossa oli sopimusteksti. ^[83] Samana päivänä Pariisin hallitus teki Rooseveltin ehdotuksesta vieläkin houkuttelevamman Ranskan Italian-suurlähettilään André François-Poncetin kautta Ducelle, että hän oli valmis neuvottelemaan "Tunisiasta ja ehkä myös Algeriasta". ^[81]

Historioitsija Ciro Paolettin mukaan "Roosevelt lupasi epävarman ja kaukaisen tulevaisuuden. Pystyisikö hän pitämään? Entä jos hän ei ole enää presidentti siihen mennessä? Italialla oli jo menneisyydessä, vuonna 1915 ja seuraavina vuosina, joitain merkittäviä lupauksia, joita ei sitten pidetty Versailles'ssa vuonna 1919. Kuinka niihin voisi luottaa? Mussolinin täytyi valita pitkän aikavälin lupausten välillä, joita lisäksi antoi presidentti, jonka oli määrä esitellä itsensä uudelleen valituksi kuuden kuukauden kuluessa, ja niiden läheisten, konkreettisten mahdollisuuksien välillä, jotka romahtava Ranska, uupunut Englanti ja uupumuspelko antoivat. mitä voittoisa Saksa saattoi tehdä hänelle heti nyt varman Ranskan voiton jälkeen - ja kauan ennen amerikkalaisten väliintuloa. ^[82] Historioitsijoiden mukaan Emilio Gin toimLisäksi Eugenio Di Rienzo ei olisi koskaan suostunut istumaan tulevan rauhanneuvottelujen pöydän ääressä voittoisan Hitlerin viereen, vain liittoutuneiden "myönnyksellä" ilman, että hän olisi taistellut, koska hänen hahmonsa kansainvälisellä areenalla olisi erittäin heikko tulos ja hänen auktoriteettinsa Führeriin verrattuna olisi ollut täysin merkityksetöntä. ^[81] Galeazzo Ciano kertoi päiväkirjassaan 27. toukokuuta, että Mussolini "jos hän voisi rauhanomaisesti saada myös kaksinkertaisen sen, mitä hän väittää, hän kieltäytyisi". ^[84] Vastaus William Phillipsille oli itse asiassa kielteinen. ^[83]

Viralliset asiakirjat ja julkinen ilmoitus

Palazzo Venezian eteen kokoontunut väkijoukko todistaa puhetta Italian sodanjulistuksesta Ranskalle ja Iso-Britannialle.

Duce ilmoitti 28. toukokuuta Pietro Badogliolle päätöksestä puuttua asiaan Ranskaa vastaan, ja seuraavana aamuna neljä puolustusvoimien johtajaa, Badoglio ja kolme esikuntapäällikköä ( Rodolfo Graziani , Domenico Cavagnari ja Francesco Pricolo ) tapasivat Palazzo Veneziassa . . ): puolessa tunnissa kaikki oli lopullista. Mussolini ilmoitti päätöksestään Alfierille ^[85] ja ilmoitti 30. toukokuuta virallisesti Hitlerille, että Italia osallistuu sotaan keskiviikkona 5. kesäkuuta. ^[86] Kuukausia aiemmin Duce oli todellisuudessa olettanut, että hän osallistuisi sotaan keväällä 1941 ., päivämäärä lähestyi syyskuuta 1940 Saksan Norjan ja Tanskan valloittamisen jälkeen ja lyheni entisestään Ranskan hyökkäyksen jälkeen, mikä ennusti konfliktin välitöntä loppua. ^[55] 1. kesäkuuta Führer vastasi ja pyysi väliintulon lykkäämistä muutamalla päivällä, jotta Saksan armeijaa ei pakotettaisi muuttamaan Ranskassa toteutettavia suunnitelmia. ^[87] Duce suostui, myös siksi, että lykkäys antoi hänelle mahdollisuuden saada viimeiset valmistelut päätökseen. Saksan Rooman-suurlähettiläs Hans Georg von Mackensen ilmoitti kuitenkin 2. kesäkuuta päivätyssä viestissä Mussolinille, että pyyntö toiminnan lykkäämisestä oli peruttu ja Saksa olisi todellakin arvostanut ennakkoa. ^[88]

Duce pyysi kenraali Ubaldo Soddun välityksellä Vittorio Emanuele III:ta antamaan asevoimien ylimmän johdon, joka Albertinen perussäännön mukaan kuului suvereeniin. Galeazzo Cianon mukaan kuningas olisi osoittanut huomattavaa vastarintaa, päätyen sopimaan kompromissikaavasta: ylin komento olisi jäänyt Vittorio Emanuele III:lle, mutta Mussolini olisi hoitanut sitä valtakirjalla. Kesäkuun 6. päivänä Duce, joka oli tyytymätön tähän ratkaisuun ja ärsyyntynyt siitä, että suvereeni puolustaa lakisääteisiä oikeuksiaan, sanoi: "Sodan lopussa kerron Hitlerille, että hänen tulee päästä eroon kaikista näistä absurdeista anakronismista, jotka ovat monarkioita." ^[89]Koska haluttiin välttää osallistumasta sotaan perjantaina 7. kesäkuuta, päivämäärää, jota oli taikauskoisesti pidetty huonona enteenä, ^[90] tuli maanantai 10. kesäkuuta. Galeazzo Ciano kutsui Ranskan suurlähettilään André François-Poncetin Palazzo Chigiin klo 16.30 ja luki diplomaattisen käytännön mukaisesti hänelle sodanjulistuksen, jonka teksti kuului: "Hänen Majesteettinsa kuningas ja keisari ilmoittaa, että Italia pitää itseään sotatilassa Ranskan kanssa huomenna 11. kesäkuuta alkaen ». Samana päivänä klo 16.45 Ciano otti vastaan ​​Britannian suurlähettilään Percy Lorainen ., joka kuunteli tekstin lukemista: "Hänen Majesteettinsa kuningas ja keisari ilmoittaa, että Italia katsoo olevansa sotatilassa Ison-Britannian kanssa huomisesta 11. kesäkuuta alkaen". ^[91]

Molemmat tapaamiset tapahtuivat Galeazzo Cianon päiväkirjojen mukaan muodollisessa ilmapiirissä, mutta molemminpuolisen kohteliaisuuden vallitessa. Ranskan suurlähettiläs olisi sanonut, että hän piti sodanjulistusta puukotuksena jo maassa olevaan mieheen, mutta että hän oli odottanut tällaista tilannetta kaksi vuotta, Italian ja Saksan välisen terässopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. ja joka joka tapauksessa arvosti Cianoa henkilökohtaisesti eikä voinut pitää italialaisia ​​vihollisina. ^{[N 3] [92]} Toisaalta Englannin suurlähettiläs olisi Cianon mukaan osallistunut kokoukseen häiriintymättä ja vain kysynyt kohteliaasti, pitäisikö hänen saamaansa pitää varoituksena vai todellisena sodanjulistuksena. ^[93]

Sitä edelsi kansallisen fasistisen puolueen apulaissihteeri Pietro Capoferri , joka määräsi väkijoukon tervehtimään Ducea, klo 18.00 samana päivänä Mussolini, joka pukeutui Kansallisen turvallisuuden vapaaehtoisen miliisin ensimmäisen kunniakapralin univormuun . Piazza Venezialle kokoontunut väkijoukko ilmoitti pitkällä puheella, joka välitettiin myös radion kautta Italian tärkeimmissä kaupungeissa, että "peruuttamattomien päätösten hetki" oli koittanut ja ilmoitti Italian kansalle sodanjulistuksista. ^[94]

Alla puheen avaus ja selostus : «Maan, meren, ilman taistelijat. Vallankumouksen ja legioonien mustat paidat. Italian, valtakunnan ja Albanian kuningaskunnan miehet ja naiset. Kuunnella! Tunti, kohtalon leimaama, lyö kotimaamme taivaalla. Peruuttamattomien päätösten hetki. Sodanjulistus on jo toimitettu Ison-Britannian ja Ranskan suurlähettiläille. [...] Salasana on vain yksi, kategorinen ja sitova kaikille. Se lentää ja valaisee sydämet jo Alpeilta Intian valtamerelle: voita! Ja me voitamme antaaksemme vihdoin pitkän rauhan ja oikeudenmukaisuuden Italialle, Euroopalle ja maailmalle. italialaiset ihmiset! Juokse käsiin ja osoita sitkeyttäsi, rohkeuttasi, rohkeuttasi! ».

Yleisön mielipiteen reaktiot

Il Popolo d'Italian ensimmäinen sivu 11. kesäkuuta 1940

Uutinen otti innostuneena vastaan ​​italialaiset teollisuusryhmät, jotka näkivät konfliktin alkamisen mahdollisuutena lisätä aseiden ja koneiden tuotantoa ja myyntiä, sekä suuri osa fasististen johtajien hallinnon korkeimmista persoonallisuuksista huolimatta. . oli aiemmin ilmaissut skeptisesti Italian väliintuloa kohtaan ja omaksunut Mussolinin 31. maaliskuuta 1940 jäljittämän toimintalinjan, jonka mukaan sotaan tulisi aloittaa mahdollisimman myöhään, jotta vältettäisiin pitkä ja sietämätön konflikti maalle. Joka tapauksessa niiden henkilöiden joukossa, jotka olivat ilmaisseet epäilyjä - elleivät todellisia vihamielisiä asenteita - Italian sotilaallista väliintuloa kohtaan,

Italian lehdistö, joka oli sensuurin ja fasistisen hallinnon määräämän hallinnan ehdolla, välitti uutisen erittäin painokkaasti käyttämällä otsikoita, jotka käyttivät innokkaasti puheen lainauksia ja osoittivat täydellistä sitoutumista tehtyihin päätöksiin: ^[96]

Ainoa kriittinen ääni, joka nousi salaisten sanomalehtien lisäksi, oli L'Osservatore Romanon ääni : "Ja Duce (häikäistynyt) nousi liikkuvaan junaan." Italian johtajat ottivat tämän tittelin vastaan ​​suurella pettymyksellä, niin paljon , että fasistisen puolueen sihteeri Roberto Farinacci sanoi lehdistölle antamassaan kommentissa: "Kirkko on ollut Italian jatkuva vihollinen". ^[96]

OVRA :n päällikkö Guido Leto , joka pani merkille Italian yleisen mielipiteen reaktion, kertoi seuraavaa: "Kuten elokuussa 1939 poliisi havaitsi ja ilmoitti maan lähes yksimielisen erimielisyyden sotaseikkailua kohtaan, niin keväällä 1940 se osoitti, että yleinen mielipide kaatui pakkomielteisen myöhästymisen pelon vuoksi. Ja ensimmäisellä ja toisella kerralla se toimi kuin lämpömittari: se ei määrittänyt, ei vaikuttanut eikä ainakaan muuttanut maan lämpötilaa, vaan yksinkertaisesti mittasi sen." ^[71]Hitler, saatuaan tiedon julkisesta ilmoituksesta, lähetti välittömästi kaksi solidaarisuus- ja kiitossähkettä, yhden Mussolinille ja toisen Vittorio Emanuele III:lle, vaikka hän yksityisesti ilmaisikin pettymyksensä Ducen valintoihin, koska hän olisi halunnut, että Italia hyökkäsi odottamatta Maltaa ja muita tärkeitä Britannian strategisia paikkoja sen sijaan, että olisi julistanut sodan jo tappiolle Ranskalle. ^{[N 4] [95]}

Kansainvälisesti Italian väliintulo Ranskaa vastaan ​​nähtiin pelkurimaisena eleenä, kuin puukotus selkään ^[97] , koska saksalaiset olivat jo saaneet Ranskan armeijan polvilleen ja sen ylin komentaja, kenraali Maxime Weygand oli jo. eloonjääneiden joukkojen komentajat saivat käskyn vetäytyä pelastamaan mahdollisimman monta yksikköä. ^[98] Churchillin tuomio Italian liittymisestä sotaan ja Mussolinin työstä uskottiin hänen kommentilleen, jonka hän teki Radio Londonissa : ^[99]"Tämä on Italian historian tragedia. Ja tämä on rikollinen, joka on kutonut nämä hulluuden ja häpeän teot." Kun hän sai tiedon Italian väliintulosta voitettua vihollista vastaan, Yhdysvaltain presidentti Franklin Delano Roosevelt julkaisi Charlottesvillessä ankaran radiopuheenvuoron : ^[100] "Tänä kesäkuun 10. päivänä käsi, joka piti tikaria, upposi sen. naapurin selässä ».

Sotasuunnitelmat

Sotaan liittyminen oli kaikkien italialaisten sanomalehtien pääuutinen 11. kesäkuuta 1940

Italian sotavalmistelut oli hahmotellut armeijan kenraalin esikunta helmikuussa 1940, ja niissä edellytettiin tiukasti puolustavaa toimintaa Länsi-Alpeilla ja mahdollisia hyökkäystoimia (jotka aloitetaan vain suotuisissa olosuhteissa) Jugoslaviassa , Egyptissä , Ranskan Somaliassa ja Britti-Somaliassa . Nämä olivat yleisiä viitteitä käytettävissä olevien joukkojen hajauttamisesta, eivät operatiivisia suunnitelmia, joissa täysi improvisoinnin vapaus jätettiin Ducelle. ^[101]Sotilasjohtajat tunnustivat maan riittämättömyyden kohtaamaan sodan, mutta eivät kuitenkaan ottaneet kantaa ennen interventiota, mikä vahvisti täyden luottamuksensa Mussoliniin. ^[102] Ducen lähestymistapa Italian juuri alkaneeseen konfliktiin sai konkreettisen muodon enemmän tai vähemmän hajanaisissa ohjeissa, jotka hän osoitti sotilasjohtajille: pyyntöjä muotoiltiin operaatioista mitä erilaisimmissa teattereissa, eivätkä ne koskaan muuttuneet täsmällisiksi valinnaiksi ja konkreettisiksi. suunnitelmia. Tässä yhteydessä puuttui kokonaisvaltainen ja kauaskantoinen strategia, todelliset tavoitteet ja rationaalinen sodan organisointi. ^[102]

Tämä oli ilmeistä heti, kun 7. kesäkuuta kenraali esikunta ilmoitti, että: "Vahvistuksena sille, mitä 5. päivänä pidetyssä esikuntapäälliköiden kokouksessa kerrottiin, toistan, että Ducen tarkka idea on seuraava: ehdottoman puolustava käytös Ranskaa kohtaan sekä maalla että ilmassa. Merellä: jos kohtaat ranskalaisia ​​joukkoja sekoitettuna englantilaisiin joukkoihin, katso, että kaikki vihollisjoukot joutuvat hyökkäämään; jos tapaat vain ranskalaisia ​​joukkoja, ota heidän käyttäytymisensä normi äläkä hyökkää ensimmäisenä, ellei tämä aseta sinua epäsuotuisiin olosuhteisiin. Tämän käskyn perusteella Regia Aeronautica määräsi olemaan suorittamatta mitään hyökkäävää toimintaa, vaan ainoastaan ​​suorittamaan ilmatiedustelun jäädessään kansalliselle alueelle, ^[103] ja samoin teki myösKuninkaallinen armeija ja kuninkaallinen laivasto , joilla ei ollut aikomusta poistua kansallisilta vesiltä Sisilian kanavan valvontaa lukuun ottamatta , mutta taata kommunikaatiota Libyan kanssa. ^[104]

Kuten Saksan hallituksen kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa ilmoitettiin ^[105] , italialaiset joukot aloittivat 11. kesäkuuta alkaen sotilaalliset operaatiot Ranskan rajalla Länsi-Alppien suunnitellun miehityksen vuoksi ja suorittivat puhtaasti demonstratiivisia ilmapommituksia Portoon . Sudanissa , Adenissa ja Britannian laivastotukikohdassa Maltalla. Operaatioiden korkea johto uskottiin kenraali Rodolfo Grazianille , upseeriasiantuntijalle siirtomaasodissa lukumäärältään ja varoiltaan huonompia vihollisia vastaan, joka ei ollut koskaan ollut komennossa Euroopan rintamalla ^[106] ja joka ei tuntenut länsirajaa. ^[107]

Italian sotilasjohtajat, joutuivat siemailemaan harvoja käytettävissä olevia resursseja, päättivät siirtää joukkoja vain saksalaisten liikkeiden yhteydessä: ^[108] hyökkäys Ranskaa vastaan ​​tapahtui itse asiassa vasta, kun Saksa oli jo käytännössä voittanut sen, sitten se oli Italian toimettomuuden aikaa samaan aikaan kuin Saksan toimettomuus kesällä 1940, sitten Italian toimet jatkuivat, kun Saksa alkoi suunnitella hyökkäystä Yhdistynyttä kuningaskuntaa vastaan . Historioitsija Ciro Paolettin mukaan: "Joka kerta, kun saksalaiset muuttivat, saattoi olla ratkaiseva konfliktin voitollinen loppu; ja Italian piti olla tarpeeksi kiireinen sanoakseen sen^[109] Italian asenteen, joka "meni sotaan hyökkäämättä" eikä tiennyt minne hyökätä, ^[110] ja joka "keskitti joukot Ranskan rajalle, koska sillä ei ollut muita tavoitteita", ^[110] tiivisti kenraali Quirino Armellini maksiimilla: "Sillä välin mennään sotaan, niin katsotaan." ^[111]

Merkintä

Huomautuksia tekstiin

Lähteet

Bibliografia

• Giacomo Acerbo, Kahden ampumaryhmän välissä , Rocca San Casciano, Cappelli, 1968, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Ugoberto Alfassio Grimaldi ja Gherardo Bozzetti, 10. kesäkuuta 1940. Hulluuden päivä , Rooma-Bari, Laterza, 1974, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Pietro Badoglio, Italia toisessa maailmansodassa , Milano, Mondadori, 1946, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Alessandro Bernasconi ja Giovanni Muran, Vallo Alpino Littorion linnoitukset Alto Adigessa , Trento, Temi, 1999, ISBN  88-85114-18-0 .
• Giorgio Bocca, Italian historia fasistisessa sodassa 1940-1943 , Milano, Mondadori, 1996, ISBN  88-04-41214-3 .
• Giuseppe Bottai, Päiväkirja 1935-1944 , toimittanut Giordano Bruno Guerri, Milano, Rizzoli, 1982, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Giorgio Candeloro, Modernin Italian historia, osa 10 , Milano, Feltrinelli, 1990, ISBN  978-88-07-80805-0 .
• Galeazzo Ciano, Eurooppa kohti katastrofia. Fasistisen Italian ulkopolitiikka 1936-1942 , Verona, Mondadori, 1948, ISBN ei ole olemassa.
• Galeazzo Ciano, Päiväkirja. 1937-1943 , toimittanut Renzo De Felice, Milano, Rizzoli, 1990, ISBN  978-88-17-11534-6 .
• Enzo Collotti ja Enrica Collotti Pischel, Nykyhistoriaa asiakirjojen kautta , Bologna, Zanichelli, 1974, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Staff Corps, War Bulletins: 12. kesäkuuta XVIII-11. kesäkuuta XIX , Rooma, R. Army General Staff, Propaganda Office, 1941, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Staff Corps, SM Generalin päällikön pitämien kokousten pöytäkirjat, osa I, 1939-40 , Rooma, Army Staff, Historical Office, 1983, ISBN ei ole olemassa.
• Enrica Costa Bona, Sodasta rauhaan: Italia-Ranska 1940-1947 , Milano, Franco Angeli, 1995, ISBN  88-204-9346-2 .
• Renzo De Felice, Mussolini herttua. Osa II - Totalitaarinen valtio (1936-1940) , Milano, Einaudi, 2008, ISBN  978-88-06-19568-7 .
• Luis de la Sierra, Naval warfare in the Välimeren (1940-1943) , Milano, Mursia, 1987, SBN  IT \ ICCU \ RAV \ 0020713 .
• Sergio De Santis, Vakoilu toisessa maailmansodassa , Firenze, Giunti Editore, 1991, ISBN  978-88-09-01963-8 .
• Emilio Faldella, Italia ja toinen maailmansota , Bologna, Cappelli Editore, 1965, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Frédéric Le Moal, Italian uhan käsitys Quai d'Orsayssa toisen maailmansodan verhoissa , puhe «Journées d'études France et Italie en guerre (1940-1944). Bilan historiographique et enjeux memoriels », Rooma, Ecole Française, 7. kesäkuuta 2012.
• Aurelio Lepre, Mussolini italialainen. Duce myytissä ja todellisuudessa , Milano, Arnoldo Mondadori, 1995, ISBN  978-88-04-41830-6 .
• Guido Leto, OVRA-Fasismi ja antifasismi , Rocca San Casciano, Cappelli, 1951, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Ciro Paoletti, Ei-sodasta rinnakkaiseen sotaan , Rooma, Italian sotahistorian komissio, 2014, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Rosaria Quartararo, Rooma Lontoon ja Berliinin välillä - Fasistinen ulkopolitiikka 1930-1940 , Rooma, Bonacci Editore, 1980, ISBN-numeroa ei ole olemassa.
• Giorgio Rochat, Italian sodat 1935-1943 , Milano, Einaudi, 2008, ISBN  978-88-06-19168-9 .
• Max Schiavon, Italian uhan käsitys par l'État-Major français à la veille de la Second World Wars , puhe «Journées d'études France et Italie en guerre (1940-1944). Bilan historiographique et enjeux memoriels », Rooma, Ecole Française, 7. kesäkuuta 2012.
• Gigi Speroni, Umberto II. Viimeisen kuninkaan salainen draama , Milano, Bompiani, 2004, ISBN  88-452-1360-9 .

Vastaavia tuotteita

• Länsi-Alppien taistelu
• Molybdeeniluettelo
• Italian miehitys Etelä-Ranskassa
• Italian kuningaskunnan historia (1861-1946)
• Italia toisessa maailmansodassa

Muut projektit

• Wikilähde sisältää Hitlerin ja Mussolinin vuoden 1940 kirjeenvaihdon koko tekstin

• Wikilähde sisältää Italian sodanjulistuksen Britannialle ja Ranskalle koko tekstin

Ulkoiset linkit

• National Institute of Light. Sodan julistus Ranskalle ja Isolle-Britannialle: Mussolinin puhe osoitteessa patrimonio.archivioluce.com . Haettu 3.2.2019 .

Sota-portaali	Italian portaali
Toisen maailmansodan portaali	Historia-portaali